perjantai 1. helmikuuta 2013

Beauty & the Winter



Juokseepa tää aika nopeeta! Nyt on jo helmikuu! Kevät ja KESÄ tulee ja vauhdilla! Ihanaa. <3

Elän tällä hetkellä varmaan yhtä mun elämäni ainaki tähän asti hektisimmistä ajoista. Nyt on käynnissä niin monta projektia ja koulustakin viimeinen rutistus meneillään ennen työharjoittelua. Harjoittelupaikankin etsiminen on käynnissä, tai oikeestaan yksi tosi mieleinen olisi jo mielessä, hakemuskin tehty mutta vielä pitää viimisimmätkin asiat harjoitteluun liittyen selvittää opettajalta ennen ensimmäistä puhelinsoittoa, toivottavasti ensi viikon lopulla mulla olisi jo harjoittelupaikkakin tiedossa. Tän kaiken keskellä on ollut tosi vaikeaa löytää aikaa kirjoitella tänne, vaikka oikeesti haluaisin kirjoitella ja lisäillä kuvia ja stooreja niitten takaa paljonpaljon useammin. Ehkä sitten kevättä kohden, kun koulun suhteen isoimmat rutistukset mm. portfolion ja nettisivun tekeminen ovat takana. :)

Siinä vaiheessa, maaliskuun lopulla, aion sitten ottaa paljon enemmän valokuvausprojektejakin työn alle! Oon saanu jo monilta ihanilta ystäviltä kuvauspyyntöjä, joten oikein odotan, että pääsen toteuttamaan kaikkia hienoja juttuja niitten kanssa! Nyt on ollut vain pakko priorisoida ja hoitaa ne asiat, jotka on hoidettava, että valmistun tänä keväänä ja jättää omat projektit vähemmälle. :)

Mutta nyt siihen itseasiaan, eli valokuviin!
Lupailin tuossa muutamia viikkoja sitten jo kuvia Marjan kanssa kuvatuista talvisista kuvista!
Tällä viikolla oon saanut viimeisetkin niistä valmiiksi!

Facebookissa mun sivusta tykkäävät onkin jo saanut maistiaisia niistä tässä viikkojen mittaan. 
Nää on kuvailtu mun uudella putkella,
Canon Ef 85mm/1.8 USMilla. <3
















Meillä oli hauska noin 15minuutin piipahdus paukkupakkasessa, kun käytiin ottamassa nää! Aurinko oli just laskenu ja taivas oli upeen värinen! Päivä oli kyllä muutenkin ollu aivan äärettömän kaunis! Olis ollu ihana kuvata vaikka jo aikasemminkin ja käydä päivän mittaan kuvaamassa vaikka 3 eri settiä, kun aurinko oli vielä ylhäällä, "tihkutti" koko aika kuitenkin vähän lunta, mikä kimalteli auringon kultaamassa valossa. :) vau. Toivottavasti sellanen päivä mahtuisi vielä tähän talveen, niin että saan hälytettyä jonkun malliksi.. ;) Mutta tässä kaikki tältä erää, ehkä jo pian Janican kanssa kuvattuja studio kuvia!

Ja ehdotuksia otetaan vastaan jälleen, millaista postausta toivoisitte ?
Mielellään siis valokuvaukseen / kuvankäsittelyyn tms liittyen, mutta ehdottaa saa kyllä kaikkea.. ;)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti