perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulu 2012

Sunnuntai-iltana päästiin viimein kaikkien paketoimisten, pakkaamisen ja siivoomisen jälkeen lähteen mun vanhemmille Nokialle joulun viettoon.
Miten kaksi aikuista (ja 2kissaa) voi tarvita niin paljon tavaraa 4päiväksi vanhemmilla oleskeluun... :'D
Saatiin muuten koko joulu ajella tollasella automaattivaihteisella Bemarilla! Evanda joutu huoltoon just ennen joulua ja ne anto korjaamosta sitten tollasen namun laina-autoksi sit siksi aikaa.. :D Tais olla joulutuulella nekin sielä huoltoliikkeessä ;)
Kotona kaikki oli jo valmista, kuusi koristeltu ja muuallekin taloon ripoteltu jouluisia koristeita. Mutta parasta kotona ja Joulussa on PERHE <3
Oltiin Nokialla vasta 11 aikoihin, joten mitään kovin erikoista ei silloin vielä ehditty tekemään. Alettiin kyllä katsomaan tollasta vanhaa mustavalkofilmiä, mutta ainakin tää tyttö oli niiiiin väsyny että aloin pilkkiä jo 20min jälkeen, joten päätin suunnata nukkumaan suosiolla. :)

Jouluaaton aamuna tarjolla olikin makoisaa riisipuuroa ja kahvia! Porukoilla on sellanen maitovaahdotin, niin sain vaahdotettua mun kahvimaidon ja taiteilin siihen tollasen sydämenkin kaataessani kahvin sinne maidon päälle.. :P
Ennen jouluateriaa pelattiinkin yhdessä koko perheen kera tollasta mahtavaa lautapeliä ku Seven Wonders! Se on kyllä tosi mainio peli! :P
Pelin jälkeen alettiinkin yhteisvoimin kattamaan pöytää jouluruokailua varten.
Huvittavaa oli, kun perheessä jo melkein kaikilla älypuhelimet ja kaikki kuvaamassa kaikkea. :D
Kuvasinkin sitten useempaan otteeseen näitä "iskä kuvaa" kuvia.. :D
Perheen ja yhdessäolon lisäksi joulun tekee kyllä kans ruoka! Jouluruoka on niin hyvää! Ainoa ongelma on saada sopivan pikkunen annos luotua, kun sitä on niin montaa sorttia. :D
Meillä oli kisuillekin varattu jouluksi oikein tosi herkkuja! Ainoa vaan, että nää herkut ei tahtonu oikein kisuille maistua.. :'D Onneks ei ollut ainoo herkkuboksi tää. Kisut sai joulun aikana vielä paria muuta herkkuruokaa, joista muut maistu paremmi ku hyvin! 
 
Ruuan jälkeen mun vanhemmat vetäytyi päikkäreille ja mä kuljeskelin ympäri taloa kuvailemassa kaikkea.
Nöpö ja Nipsu tykkäs erityisesti päivystää lahjakasan päällä, kuusen alla.

Lopuksi mäkivetäydyin Arton kainaloon päikkäreille. 
Päikkäreitten jälkeen olikin vuorossa välipala ja äitin leipoma valkosuklaa-mustikka-juustokakku! <3 NAMS! Oli pöydässä kyllä vähä perinteisempiäki jouluherkkuja, kuten pipareita ja hedelmäkakkua ja glögiä. :)
Jälkiruuan jälkeen alkoikin jo pakettien avaaminen lähestymään niin, että pojatkin istahti kuusen viereen odottamaan. Joten eipä sitä voinu muuta kuin siirtyä illan ehkä jollain tapaa kuitenkin kohokohtaan :'D Ainakin ite tykkään kyllä ostaa ja tehdä lahjoja, paketoida niitä nätisti ja nähä kaikkien ilmeitä ja muuta kun ne avaa ne :) Ja etten ny liian tekopyhältä kuulostaisi, niin myönnettäköön, että tykkään mä lahjoja saadakin. :'D Eikä siinä mun mielestä oo mitään väärää. =) Kuka nyt ei niitä tykkäisi saadakin..
Meillä oli lahjoja taas koko kuusenalunen täynnä. Meillä on sellanen tapa ollu jo monena vuonna, että aina yks kerrallaan joku ottaa kuusen alta randomilla jonku paketin, ja antaa sen sille kenelle se on. Sitten tää paketin saaja avaa lahjansa siinä ja mahollisesti sitä sit kattellaa mitä sieltä tuli, ja sitten lopulta valitsee seuraavan paketin ja antaa sen sille kenelle se on jne. Näin sitten mennään koko pakettikasa läpi kunnes viiminenkin on avattu. :) 
Tänä vuonna äiti sai nostaa ekan paketin ja onnistuikin saamaan omansa heti kasasta. :D Tollasen uberpehmeän torkkupeiton =)
Henkka on aina yhtä innostunu lahjoistansa! :) lemppareita tänä vuonna tais olla toi karvalakki ja laukku, mitä kannettiin sisälläkin mukana vielä joulupäivänäkin :) Henkka sai lisäksi iiison kasan DVD:itä ja jonku tietokonepelin :D 


Aleksi sai kaikennäköstä, boksereita, t-paidan, kirjan ymym. Ja samsung galaxy II:sen ja siihen "älysormikkaat". :) Nyt kaikilla muilla paitsi tuomaksella onki kunnon älypuhelimet meiä perheestä. x)
Tuomas sai joululahjaksi mm. 22' tietokoneen näytön, joka toimii myös TV:nä! Sitten se sai Guitar Heron kitaroineen pleikka 2:lle ja vaatteita ymym. Iskä sai ainakin kasan sukkia ja kännykän nahkaisen vyökotelon. Tuli kuulemma erittäin tarpeeseen.. :D
Meiä lahjoista teenkin erikseen postauksen vielä tässä jossain vaiheessa tällä viikolla :) 
Kun viimesetki lahjat oltii saatu avattua, niin siinä menikin tovi, kun kaikki tutkaili omiansa. Loppuillasta katottiin kuitenkin Henkan saama dvd-leffa, sellanen ku Brave, uus Disneyn tietokoneanimaatioleffa. :) Sen jälkeen alettiinkin valumaan jo nukkumaan. Arto pyöritteli vielä kyroskooppipalloansa vierasmakkarissa ennen ku mentii nukkuu, ja se oliki aika veikeen näköstä ku siinä vilkkuu sellaset valot samalla..

Joulupäivänä sitten pelattiin vielä ennen ruokailua yks erä 7Wondersia ja syötiin ennen kuin alettiin lähtemään Arton kanssa kohti Turenkia. Kisut me jätettiin "mummolaan" hoitoon, kun ne kerran sielä niin hyvin viihtyikin!
Me lähettiin tosiaan joulupäivän lounaan jälkeen kahdestaan kohti Turenkia Arton vanhemmille. 
Sielä oli myös Arton veljen, Mikan perhe, joten sieläkin riitti elämää! 
Artonkin äiti oli luonu joulutunnelmaa jäälyhdyillä ja valoilla. <3
Käytiin Tapaninpäivänä Arton kanssa kävelyllä ja kuviahan silläkin reissulla oli räpsittävä. :D Kuvasin oikeestaan koko joulun tolla mun 50mm/f1.8 linssillä, vähän totutellakseni mun tänään postissa saapuvaan uuteen 85mm/f1.8 putkeen ;) Se vaan on sitte pari kertaa parempi ku tää. :D

Tapanina nähtiin illalla myös Arton kaveria Anttia ja käytiin Tiiriön ABC:llä kaakaolla, kun Hämeenlinnassa oli kaikki paikat kiinni :'D Tälle reissulle en ny sit kuitenkaan viittiny kameraa ottaa.. :)
 Turengista kotiuduttiin Ideaparkin kautta eilen illalla ja huomenna matkataan vielä Turkuun katsomaan mun isovanhempia koko poppoolla :) 
Sitten alkaakin joulut olla juhlittu ja edessä uus vuos 2013! 
Tähän loppuun vielä muutamia kuvia mitä tuli otettua ennen joulua pihalla ja missiolta sielä siivoillessa.. :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti